Siirry sisältöön

Vahvoja yhdessä

Koulutustapahtumassamme torstaina 6.4. puheenvuoroja Vahvoja yhdessä -teeman sisällä lisensoinnista sekä yllättävistäkin yhteistyökuvioista. Pääsemme myös tutustumaan Taiteen taloon tiloihin ja toimintaan.

Vieraanamme ovat

Heikki Laaninen

Heikkik Laaninen
Heikki Laaninen

avaa lisensoinnin mahdollisuuksia liiketoimintatyökaluna kulttuurialalla. Lisensointi, eli käyttöoikeuksien myynti ja hallinnointi on varsinkin erilaisten luovan talouden sisältöjen kaupallistamisessa hyvin käytetty liiketoimintamalli ja Heikki avaa käytännön esimerkkien avulla sitä, miten tämä toimii.

https://www.linkedin.com/in/heikki-laaninen-38653233

www.ferlyco.com

 

Pispala Clothing

Pispala Clothing on 2021 perustettu tamperelainen taidemuotibrändi. Brändi toimii muodin ja taiteen risteyksessä yhdistämällä nykytaidetta sukupuolineutraaliin pukeutumiseen uudella merkityksellisellä tavalla. Brändi nostaa toiminnallaan esiin mielenkiintoisia taiteilijoita ja tuottaa heille taloudellista hyötyä. Kolmen hengen tekijätiimi kuvailee konseptia taiteen kaupallistamisalustana muotibrändin muodossa.

Pispala Clothing
Pispala Clothing

Pispalan lupaava alkutaival ja sen kaupallinen potentiaali perustuvat tarkalle konseptisuunnittelulle ja intohimolle. Vaativan ja ankaran kilpailun muotialalla uniikin ja resonoivan idean lisäksi dynaaminen tiimi, skaalautuva liiketoimintamalli ja laadukas tuote luovat mahdollisuudet kasvulle ja sen vaatimalle rahoitukselle.

Brändin perustaja Onni ja pääsuunnittelija Lauri avaavat tilaisuudessa Pispalan syntyä ja konseptia sekä kertovat kokemuksiaan alkumatkan varrella kohdatuista onnistumisista, ongelmista ja haasteista.

https://www.pispalaclothing.com/

 

 

Ilmoittaudu mukaan täällä!

 

Mitä, missä milloin?:

Torstai 6.4.2023

klo 9–12

TAITEEN TALO, NUNNAKATU 4


 

Koulutustilaisuus on osa Okulaari-hankkeen ja Turun kaupungin kulttuurin kärkihankkeen Turussa keväällä 2023 järjestämää maksutonta luovien alojen liiketoimintakoulutusta. Kymmenen kerran sarja toteutetaan vaihtuvissa kulttuuritiloissa keväällä aina torstaisin klo 9–12. Kokonaisuudesta voi valita itselleen sopivimmat. Kaikki osiot ovat maksuttomia. Lue lisää täältä.

Kulttuurin kärkihanke kehittää ja edistää taiteen ja kulttuurin toimintaedellytyksiä Turussa yhteistyössä alan toimijoiden kanssa. Luovuudesta liiketoimintaa -koulutus toteutetaan yhteistyössä Okulaari-hankkeen kanssa, joka on ESR-rahoitteinen Humakin ja Turun AMK:n Taideakatemian yhteishanke luovien alojen työllisyyden parantamiseksi Varsinais-Suomessa.