Siirry sisältöön

Yksin vai yhdessä?

Maaliskuun toisessa Luovuudesta liiketoimintaa koulutuksessa ohjelmassa on case-esimerkki yhdessä tekemisestä sekä työpaja oman ammatillisen verkoston kehittämiseen.

Luovan työn tuotteistaminen on perinteisestä tuotteistustyöstä huomattavasti poikkeava prosessi. Luova työ elää vahvasti tekijänsä mukana, ja tekijän toiminta on useasti alkanut jo paljon ennen varsinaista ammatillista toimintaa. Refresh+ -hankkeessa syntynyt Art Productization Toolkit kehitettiin työvälineeksi soveltumaan juuri tällaiseen toimintaympäristöön luovan työn  tuotteistamisen tueksi.

Yksin vai yhdessä? -koulutustilaisuudessa hyödynnämme tämän työvälineen osia oman ammattillisen toiminnan kiteyttämisessä kuin oman verkoston rakentamisessa ja sen vahvistamisesssa. Työväline hyödyntää menetelmiä niin palvelumuotoilusta kuin kulttuurisuunnittelusta.

Yksin vai yhdessä -koulutuksen avaa case-esittelyn merkeissä Freshcode ry. Yhdistyksen toiminnasta tilaisuudessa kertovat Juho Toiskallio ja Krister Hjort

Freshcode ry

Freshcode ry on voittoa tavoittelematon urbaanin taiteen ja kulttuurin sekä hiphop-kulttuuriin liittyvien taidemuotojen tukiyhdistys. Kokoamme kulttuurin parissa toimivat ja siitä kiinnostuneet tekijät, tukijat ja toimijat tekemään yhteisöllistä kulttuurityötä. Järjestämme toimintaa ja tapahtumia, joiden sisällöt painottuvat tällä hetkellä musiikkiin, sanataiteeseen, kuvataiteeseen ja monitaiteellisiin kokonaisuuksiin. Kokemuksen ja laajan kontaktiverkostomme ansiosta pystymme tarjoamaan asiantuntijatietoa sekä osaavat tekijät urbaanin taiteen, kulttuurin ja hiphop-kulttuuriin liittyvien taidemuotojen parista.

https://freshcode.fi/

Juho Toiskallio

Turkulaislähtöinen kuvataiteilija ja graafinen suunnittelija. Tausta on vahvasti kiinni graffitissa, hiphop-kulttuurissa ja urbaanissa underground-kulttuurissa. Aktiivista toimintaa yksin ja yhdessä, 1980-luvun puolivälistä tähän päivään. Freshcode ry:n perustajajäsen ja hallituksen puheenjohtaja. Kustannusosakeyhtiö Otava julkaisi toukokuussa 2020 Toiskallion kirjoittaman ja koostaman, nyt jo loppuunmyydyn GRAFFITI – Wraitterin käsikirja -tietokirjan.

https://juhotiitushemminki.fi/

Krister Hjort

Turkulainen rap-artisti, tapahtumajärjestäjä ja kulttuurikentän yleishäärääjä. Toinen jalka vahvasti yritysmaailmassa. Vuodesta 2003 alkaen Ronskibiitti -yhtyeen tekstittäjä / vokalisti. Vuodesta 2017 alkaen Ronski & Satanic -yhtyeen tekstittäjä / vokalisti.

Toiminut työelämässä mm. tapahtumakoordinaattorina, tapahtumatekniikan asiantuntijana, mainosäänenä, julkisena puhujana ja sisällöntuottajana. Freshcode ry:n hallituksen entinen puheenjohtaja ja nykyinen varapuheenjohtaja.

 

Ilmoittaudu mukaan täällä!

Mitä, missä milloin?:

Torstai 23.3.2023

klo 9–12

MANILLA, VANHA VIINATEHDAS, ITÄINEN RANTAKATU 64b


 

Koulutustilaisuus on osa Okulaari-hankkeen ja Turun kaupungin kulttuurin kärkihankkeen Turussa keväällä 2023 järjestämää maksutonta luovien alojen liiketoimintakoulutusta. Kymmenen kerran sarja toteutetaan vaihtuvissa kulttuuritiloissa keväällä aina torstaisin klo 9–12. Kokonaisuudesta voi valita itselleen sopivimmat. Kaikki osiot ovat maksuttomia. Lue lisää täältä.

Kulttuurin kärkihanke kehittää ja edistää taiteen ja kulttuurin toimintaedellytyksiä Turussa yhteistyössä alan toimijoiden kanssa. Luovuudesta liiketoimintaa -koulutus toteutetaan yhteistyössä Okulaari-hankkeen kanssa, joka on ESR-rahoitteinen Humakin ja Turun AMK:n Taideakatemian yhteishanke luovien alojen työllisyyden parantamiseksi Varsinais-Suomessa.