Siirry sisältöön

Okulaarin koulutuspaketit

Okulaarin ydinajatus on, verkoston luomisen lisäksi, tarjota koulutusta luovien alojen ammattilaisille, jotta he pystyvät paremmin työllistymään sekä vastaamaan tämän päivän työmarkkinoiden haasteisiin. Okulaarin koulutuksissa huomioidaan tutkittu ja kentältä saatu tieto alan erityisluonteesta, jossa pienyrittäjyys ja itsensätyöllistäminen korostuvat.

Koulutukset keskittyvätkin muun muassa yrittäjyysosaamisen kehittämiseen, tuotteistamiseen sekä oman osaamisen hahmottamiseen ja sanallistamiseen. Lisäksi järjestämme tulevaisuusleirin 31.5. Vepsän saaressa, jossa kehitämme verkoston tulevaisuusvisiota.

Kaikki koulutukset ovat avoimia ja maksuttomia, mutta jokaiseen tulee ilmoittautua erikseen.

Koulutuksiin voi osallistua joko yhteen tai useampaan. Teemme myös yhteistyötä TE-toimiston kanssa, joten koulutuspaketit ovat räätälöitävissä kaikille.

Koulutuspaketit sijoittuvat aikavälille 6.10.2022–1.6.2023


Koulutukset pähkinänkuoressa:

Tulevaisuusvisio-leiri

Koko päivän leiri 31.5. Vepsän saaressa. Hanke kustantaa matkat ja ruokailut. Leirillä hyödynnetään tulevaisuusvision työstämisessä luovia menetelmiä. Tavoitteena on luoda verkostolle yhteinen tulevaisuusnäky.

TAPAHTUMAN TIEDOT

ILMOITTAUDU MUKAAN:
https://www.lyyti.fi/reg/Okulaarin_Tulevaisuusleiri_7535

 

Toimijuus 6.10.–8.12.2022 + Sparrausklinikat 9.12.2022–13.1.2023

Koulutuksia mm. oman osaamisen sanoittamiseen ja ammatillisen itseluottamuksen vahvistamiseen sekä sparrausklinikoita

LUE LISÄÄ TÄÄLTÄ

 

Tuotteistaminen yhteistyöverkostoissa 1.1.–31.3.2023

Oman osaamisen markkinointi, brändäys, hinnoittelu sekä Taide- ja kulttuurialan palveluiden tuotteistamisen erityiskysymykset

 

Yrittäjyysosaamisen kehittäminen 9.2.–1.6.2023

Koulutuspaketti koostuu mm. osaamisen törmäyttämisestä (eri luovien alojen toimijat yhdessä), uusien palvelujen ideoimisesta, yrittäjyyteen opastamisesta verkostossa toimimesta sekä hankkeen verkoston tulevaisuuden suunnittelusta.